Scouterit valmistuivat maaliskuussa 2019 ja tällä hetkellä on käynnissä testiajoa erilaisissa olosuhteissa ja mahdollisimman monenlaisten käyttäjäryhmien kanssa.
Suomen ilmasto päätti toteuttaa kevään pahimman lumimyräkän juuri silloin, kun pakkasimme Scouterit peräkärryyn ja suuntasimme tiimin kanssa kohti Rukaa.
Ajomatka Tampereelta Kempeleen kautta Rukalle oli haastava ja suorastaan jäätävä, mutta luotettava kuskimme Petri Pitkänen ajoi lumisilla teillä turvallisesti perille. Me tiimiläiset, Jaakko Lehikoinen, Juhani Haapaniemi ja Elina Viitanen, pidimme kuskille matkaseuraa.
Koeajopäivä alkoi onneksi kevätauringon helottaessa pilvettömällä taivaalla ja pakkaslukemat kohosivat aamun -10 asteesta päivällä -4 asteeseen. Matkan jälkeen Tampereelta Rukalle vetoauto ja peräkärry olivat niin paksun jäätyneen loskakerroksen peitossa, että totesimme parhaaksi suunnistaa ensin autopesuun. Rukantapahtumista vastaava Harri Niskanen antoi koordinaatit Rukahuoltoon, jossa saimme erinomaista palvelua. Saimme pesuvuoron ystävällisesti pesuhalliin jonottavien Rukabussien väliin. Painepesuria ja muutamaa liuotintakin tarvittiin, jotta saatiin kuorittua jääkerros pois ja peräkärryn lukot auki. Kiiltävin kyljin ajoimme ylös Ruka Kylään.
Koeajotapahtuma oli lähtölaukaus yhteistyölle Kotipizzan kanssa. Heillä oli Rukalla perinteiset Kotipizzan talvipäivät kaikille heidän yrittäjille ja Scouter oli yllätyksenä päivän ohjelmassa. Tapahtuma järjestettiin markkinointijohtaja Rainer Lindqvistin kanssa ja kävimme moikkaamassa Kotipizzalaisia Mastohissin ala-asemalla, missä porukkaa oli kuin pipoa nuotiotulien äärellä seuraamassa suurpuikkakisaa ja herkuttelemassa loimulohella.
Rukan hiihtokeskuksen toimitusjohtaja, Ville Aho oli luvannut meille koeajopaikaksi Rukan kylän keskusaukion ja paraatipaikalla oli hyvä testata Scouterin toimivuutta talviolosuhteissa.
”Rukakeskuksenympäristöohjelma ja toimet suuntaavat kohti hiilineutraalia tulevaisuutta. Rukakeskuksenympäristöohjelma otettiin käyttöön vuonna 2008, ja sen myötä hiihtokeskuksen kasvihuonepäästöt ovat vähentyneet 80 prosentilla. Hiilineutraaliksi hiihtokeskukseksi Ruka siirtyi vuonna 2018, toisena Suomessa sisartunturi Pyhän jalanjäljissä. Rukan ympäristöohjelman perusta on kokonaisvaltaisen Ruka Master Plan -matkailualuesuunnitelman mukainen vastuullinen kehittäminen ja ympäristön huomioinen kaikessa toiminnassa.”
Nämä hiilineutraalit sähköavusteiset Scouter nelipyörät ovat itsessään jo niin mielenkiintoisia, ettei tarvittu edes äänentoistolaitteita houkuttelemaan porukkaa koeajolle vaan heti oli liftareita peukut pystyssä pyytämässä Scouterin kyytiin.
Koeajoradalla huristeli päivän aikana yli 100 ”testikuskia” ikähaarukalla 8-92 vuotta. Testikuskit saivat jokainen henkilökohtaisen opastuksen ja käyttökoulutuksen ajoneuvon ajosta ja sen jälkeen ei muuta kuin ajelemaan.
Koeajopäivästä keräsimme ja saimme arvokasta asiakaspalautetta ja käyttäjäkokemusta, jotka kirjattiin, käytiin läpi ja välitettiin eteenpäin Valmet Automotiven suunnittelutiimille. Näin hiotaan sarjatuotantoon maailman paras Scouter.
Kotipizza
Kotipizza on suomalainen ja Pohjoismaiden suurin pizzaketju. Vuonna 1987 perustetulla ketjulla on lähes 270 ravintolaa ympäri Suomen.
Vastuullisessa liiketoiminnassa on kyse ennen kaikkea teoista, jotka näkyvät jokaisessa Kotipizza-ravintolassa. Tähtäämme ennen kaikkea herkullisempaan pizzaan, parempaan palveluun ja hyvään mieleen. Uskomme, että yritysten ja tuotteiden vastuullisuus nousevat yhä merkittävämmiksi perusteiksi suomalaisten ostopäätöksissä.
Välitämme aidosti maailmasta ympärillämme. Sitouduimme ensimmäisenä ravintola-alan yrityksenä noudattamaan kestävän kehityksen periaatteita, joilla säilytämme ympäristön luonnonvaroineen tuleville sukupolville. Ehkäisemme muun muassa ruokahävikkiä, kiinnitämme huomiota ympäristöystävällisyyteen ja tarjoamme monipuolisia kasvisvaihtoehtoja.