Harvoin tulee työpäivän aikana niin paljon myönteistä palautetta kuin tempauksessamme kuljettaa pizzaa Taysin hoitohenkilökunnalle. Aidosti voi sanoa, että paras työpäivä ikinä! Kotipizza Group tarjosi n. 150 pizzaa kuljetettavaksi Kalevan kotipizzasta Taysiin koronopandemiaa vastaan taistelevalle hoitohenkilökunnalle.
Halusimme osoittaa tukea elintärkeää työtä tekeville hoitajille niillä resursseilla, joita me Scouter Mobility Oy:nä voimme tarjota. Varmasti kaikille tempaukseen osallistuneilla vahvistui tunne yhteenkuuluvuudesta – kukin voi olla mukana tässä selviytymistaistelussa omalla panoksellaan. Oli upeaa saada positiivista palautetta ja kokea kiitollisuutta yhteisestä tekemisestämme.
Taysin Tanja Lahtisen (oik) mukaan: ” perjantain iltavuorosta on harvoin kilpailua – mutta nyt oli”. Kuvassa myös Wilma Tuominen
Scouterin jakelukyvykkyys loistava
Sivujuonteena tempauksessa todistettiin yhdessä Kotipizzan henkilökunnan kanssa, että pizzojen kuljettaminen kaupunkialueella on nopeampaa ja huomattavasti vaivattomampaa kuin autolla. Scouterilla voi kulkea kevyenliikenteenväylillä ja ajaa aivan oven eteen. Näin ollen ruuhkissa odottelu ja parkkipaikan etsiminen jäävät pois.
Scouterin 190 litran tavaratilaan mahtuu isompikin pizzalasti